keskiviikko, 28. syyskuuta 2011

Vantaa uudistamassa perusopetusta

Tuo edellinen päivitykseni oli kirjoitukseni viime viikon Opettaja-lehden puheenjohtajapalstalle. Teema liippasi osaltaan myös Vantaan sivistystoimen suunnitelmaa, jossa oppilaiden tarvitsemat tukiresurssit jaettaisiin lähikouluihin.
Nykyisin perusopetuksen viidellä alueella on keskitetty erityisluokkia tiettyihin kouluihin, jatkossa tavoitteena on se, että lähes kaikki oppilaat saisivat tarvitsemansa tuen omassa lähikoulussaan. Suunnitelma tarkoittaisi myös Vantaan viimeisen erityiskoulun lakkauttamista. Itsekin siis joutuisin pohtimaan, missä työuraani tulevaisuudessa haluaisin jatkaa.
Uudistus saattaa kuulostaa hyvältä, mutta sisältää tiettyjä riskejä. Suurimpia niistä on se, onko hajautettu resurssi riittävä keskitettyyn verrattuna, mutta ennenkaikkea se, että järjestelmä edellyttää toteutuakseen vakaata perusopetuksen rahoitusta, joka ei salli heilahteluja leikkausten suuntaan. Päinvastoin, resursseja tarvittaisiin lisää, koska Vantaan ryhmäkoot ovat muihin kaupunkeihin verrattuna edelleen suuria.
Opettajan tehtävän rajat ovat hämärtyneet, ja uudistus toisi lisää työtä. Jaksamisesta on myös syytä kantaa huolta.
Suunnitelma on nyt lausuntokierroksella ja voit tutustua siihen sekä aiheesta käytävään keskusteluun tästä linkistä. Päätöksen asiasta tekee opetuslautakunta marraskuun kokouksessaan.

Lisäys 29.9. Päivän Hesari kertoo, että Vantaalla on talousarviovalmistelussa tulevalle vuodelle 55 miljoonan euron vaje. On sinisilmäistä kuvitella, etteikö tiukkeneva talous näkyisi hyvin pian myös sivistystoimen budjetissa. Toivottavasti suunnitelmaa tarkastellaan lautakunnassa myös sen kestävyyden kannalta. Nyt tilanne näyttää huonolta.

0 kommenttia: